27.4.07

Kevättä ilmassa

Kevät on hujahtanut työkiireissä ja hieman on minun pitänyt opiskellakin.

Redi ehti täyttää 17.4 vuoden. Synttäreitä juhlittiin agilitytreeneissä, jotka alkoivat samana päivänä. Tietenkin kotona oli "kakkua" tarjolla. Redin 1-vuotiskuva on vielä ottamatta. Koiraa, joka on viimeksi trimmattu joskus, on vähän ikävä kuvata... Mutta trimmillekään ei taida aikaa ihan heti löytyä, eli toivottavasti pikapuoliin sivuille saadaan uusia kuvia.

Poikien talviturkit on heitetty muutama viikko sitten Rajasaaressa. Riku siis ui ihan oikeasti ja Redi oli muuten vaan päälakea myöten märkä! Sitten kun ihmisetkin tarkenee mennä veteen, niin Redillä alkaa tehouimaopetus. Onneksi vesi sinällään ei ole mitenkään kammoksuttava elementti, ongelma vaan on siinä, että jalat pitäis irrottaa pohjasta ;) Eiköhän tuo nopeasti opi...

Agilityssä on siis ehditty käydä nyt pari kertaa. Redi aloitti uransa (minun ohjauksessa) ja Rikukin on alkeiskurssilla hakemassa itseluottamusta (ohjaajanaan Sami). Kovasti Riku vielä rauhoittelee kentällä, mutta ehkäpä ollaan kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Esteetkin muistuvat sieltä jostain aivojen perukoilta pikkuhiljaa mieleen. Redi tekee hullunrohkeana mitä vaan. Huvittavinta oli suorien keppien treenaaminen, kun koira loikki keppien välit kuin saalistaen lelua/namia! Ei meinannut tulla ohjaamisesta mitään, kun nauratti niin kovin! Saisikohan siitä videopätkää kuvattua??

22.1.07

Toipilas ja Taskuraketti

Suorastaan hulvaton yhdistelmä!

Riku oksensi perjantain ja lauantain välisen yön ja siitä saakka on menty vähän vajaalla miehityksellä (minä valvoin siivoten yrjöjä). Tänään vasta Riku on juonut itse, tähän asti homma on hoitunut ruiskulla (onneksi ei vaadi tappelua!). Eilen illalla söi jo vähän riisiä. Alkaa kai virta taas palata. Redi taas on yrittänyt korvata perheen energiavajetta parhaansa mukaan hereillä ollessaan. Touhua on riittänyt laidasta laitaan! Kokoa on kuin aikuisella koiralla, mutta pään sisäänkin kaivattaisiin jotain! Voiko jostain ostaa järkeä pikkukoiralle?

Vanhempia kuulumisia...

Joulu vietettiin pohjoisessa mökkimaisemissa. Saivat taas pojat nauttia vapaana juoksemisesta oikein sydämensä kyllyydestä. Onneksi ei ollut koko reissun aikana poroja ajoetäisyydellä, niin ei tarvinnut siitäkään huolia!

Uudenvuoden paukuista selvittiin kunnialla. Riku suhtautui vanhaan tapaansa ääniin vähän epäileväisesti, ei kuitenkaan pelännyt. Redin sai jopa innostumaan paukkeesta!

6.11.06

Ensilumi, kolme näyttelyä ja yhdet synttärit...

Niin se satoi ensilumi tänne Vantaallekin. Redin hämmästys ensimmäisellä lumi-ulkoilukerralla kesti vain hetken. Rikun johdolla piha myllättiin hetkessä ei niin kauniiksi, mutta hauskaa näytti olevan! (ensilumikuvia on kamerassa ja heti kun saadaan kuvankäsittelyohjelma toimimaan, niin laitetaan niitä nettiinkin)

Pentukurssi lopetettiin ihanan kuraisissa merkeissä Ojangossa muutama viikko sitten. Rapa roiskui ja "vanhukset" väistivät kaukaa, kun pennut saivat leikkiä kentän päädyssä ihanassa kuralillussa ja -lammikoissa. Voi riemua! Rikukin tunsi olonsa hetken sen verran nuorekkaaksi, että kastui sekin kylkiä myöten. Mutta Redissä ei sitten kuivaa kohtaa ollut edes päälaella!

Rikun osalta agility loppui tältä vuodelta, kun treenit siirtyi halliin ja eri päivälle, joka ei sitten tietenkään töiden puolesta sopinut. Muutaman kerran on käyty Ojangossa kokeilemassa ratoja, joita kentällä on ollut valmiina. Mukavasti Riku siellä toimii. Ja välillä joutuu ohjaaja juoksemaankin. (Eli vaaditaan hurjaa keskittymistä, ettei kompastele esim. putkiin :) Kepeissä edistytty sen verran, että ohjaaja uskalsi kääntää naaman menosuuntaan. Olisi koiran toiminnasta päätellen voinut muutoksen tehdä jo aiemminkin...

Redi on avannut näyttelyuransa vauhdikkaasti. Aloitettiin Hyvinkäältä Spanieliliiton päänäyttelystä, tuloksena pikkupentujen toinen sija ja KP. Eli ruusuke ekasta näyttelystä! Riku oli ensimmäistä kertaa käyttöluokassa ja sai ERI:n. Eli tyytyväisiä saatiin olla molempiin poikiin.

Tänä viikonloppuna oltiin Espoossa ja Helsingissä pentunäyttelyissä. Kaikki näyttelytulokset ja arvostelut voi lukea kotisivuilta.

Tänään vietettiin Rikun 3-vuotissynttäreitä. Tarjoiluna oli perinteinen maksalaatikkokakku, molemmille omansa. Rikulla kolme nakkikynttilää ja Redi vieraan ominaisuudessa sai tyytyä yhteen. Lahjaksi Riku sai lelun. (synttärinviettokuviakin tulee aikanaan).

18.9.06

Uusille vesille..

Nyt on sitten aloitettu Redin kanssa näyttelyura, kun poika täytti tarvittavan viisi kuukautta eilen. Avaus tapahtui Tikkurilassa järjestetyssä Match showssa. Käynnin anti oli, että juoksu ja seisominen on hallussa, mutta hampaita pitää vielä opetella näyttämään. Olin itse yllättynyt, että asiat olivat näin päin, koska aiemmin seisominen on ollut ongelma, kun taas hampaat ei. Syy löytynee varmaan suusta, mistä on nyt lähtenyt kaikki pentuhampaat pois. Lopputuloksena oli kuitenkin sininen nauha ja rutkasti hyvää kokemusta..

Muuten elämä on sujunut tasaisen varmasti. Pentukurssia käydään ja kotona opetellaan olemaan koiriksi. Redi kasvaa tasaista tahtia ja tänään vaaka näyttää 12,5 kg lukemaa. On jännittävää nähdä minkä kokoinen pojasta tulee..

Syksyä odotellessa..

1.9.06

Koulutusta

Viime viikon tiistaina alkoi Redin pentukurssi ja Rikulla jatkuu agility tiistaisin. Ensimmäistä kertaa MULLA on paikat kipeinä treenien jälkeen. Mulle jo töissä naurettiinkin, että eikö siellä pitäis koirien tehdä töitä, eikä ihmisten! En ymmärrä mitä oon touhunnu siellä...

Ekalla pentukurssikerralla harjoiteltiin remmissä kulkemista vetämättä. Taidetaan ottaa opetettu kikka myös Rikulle käyttöön. Redi pitää loistavasti kontaktia kentällä ja tällä hetkellä tuntuu, että sen kanssa vois jopa harkita tokoiluakin! Tosin meidän "ohjaajien" pitäis siinä tapauksessa harjotella pikkutarkkuutta ja paljon! Ei ole kummankaan vahva laji :)

Tokalla pentukurssikerralla harjoiteltiin istumista, jota on jo harjoiteltu ihan ensimmäisistä päivistä lähtien. Eli helppo juttu, kun koira tarjoaa istumista itse lähes joka asiaan. Nykyään Redi toimii esim. ulko-ovella Rikua nopeammin! Tosin "ole hyvän" odottamisessa Riku on vielä taitavampi! Maahanmeno on vielä ihan alkutekijöissään ja istumiseenkin aletaan liittää käskysana pikkuhiljaa. Luoksetuloa on harjoiteltu paljon kotona ja kurssilla ja se on hyvin hallussa. Ja Rikun "sisälletuloongelmat" on melkein poissa, kun pitää pienempää seurata, ettei se vaan saa jotain herkkuja ja jää itse ilman! Ennen Redin tuloa naapurin kissat oli ainaski sata kertaa kiinnostavampia, kun mikään, mitä ihmiset pystyi tarjoamaan. Saattoi viettää pihalla yksinään vaikka kuinka pitkiä aikoja, eikä tullut yhtään ikävä...

Agilitykentällä Riku on kuin tuuliviiri. Välillä mikään muu, kuin kentän haistelu ei kiinnosta ja joskus tehdään juttuja oikein innolla. Käytiin viime viikolla Koivukylässä puiston yhteydessä olevalla kentällä ihan keskenämme ja Riku teki onnistuneita suorituksia renkaalla varmaan kymmenen, vaikka rengas on aiemmin ollut kammotus. Ja puomilla ja A:lla sai oikein juosta jätkän perässä, ja kontaktit otti aivan loistavasti. Mutta kun mennään Ojankoon, niin tahti on yleensä hitaampi... Olis ihanaa tietää, mitä siellä koiran päässä liikkuu... Häiritseekö muut koirat, ihmiset, viestitänkö mä sille tietämättäni jotain??? No mutta yritän olla ottamatta paineita tästä. Agility on vaan loistava laji ja mulle itselle mielekkäin tarjolla olevista... (Redin kasvua odotellessa...)

Tuhot täällä kotona on yllättäen pysyneet ihan pieninä. Pihalla kaivetaan vanhaa kukkapenkkiä ja yksissä varvastossuissa on hampaiden jälkiä, mutta juuri muuta ei ole tuhoutunut. Odotin pelolla jotain paljon suurempaa Rikun tekosien perusteella! Mutta todella onnellisia ollaan, että ei tartte joka kerta kotiin tullessa pakata koiria autoon ja lähteä ostamaan uusia asioita rikkoutuneiden tilalle... Edelleen on korjaamatta Rikun jäljiltä olevat portaiden kaiteet, pätkä seinää ja pari ovea...

Ai niin! Rikun taipparit meni vihdoin läpi!!! Sunnuntaina Sami ja Riku kävi taipumassa Oittaan majalla tuloksekkaasti. Haku-osuus on ollu viime kertoina "vähän" hankala... Ja tietenkin harmitus sen mukaista, kun muut osuudet menee läpi... Koko arvostelun voi käydä lukemassa kotisivuilta.

Redi näyttää tällä hetkellä tosi hassulta, kun etutassut ja takatassut on ihan eriparia. Etutassut on _paljon_ isommat ja jalat kokonaisuudessaan vankemmat, kun takana :D Maitohampaista jäljellä on enää kulmurit, ja nekin ilmeisesti on lähdössä irti, ei heilu, mutta ovat "koholla".

Redi sai tänään keraamisen kupin muovisen pentukipon tilalle. Ja hyvin maistui ruoka siitä(kin)! Tosin kumpaakaan jätkää ei voi ahneudesta syyttää! Onneksi Riku on sentään sen verran tsempannut syömisen kanssa, ettei ihan kylkiluut sentään näy!

13.8.06

Aluevaltauksia

Täällä kovasti odotellaan Redin rokotusten "voimaantuloa". Päästään vähän puistoonkin pitkästä aikaa. Metsässä on käyty pari kertaa pyörähtämässä, mutta arjessa se vaatii aina vähän enemmän vaivaa, kun puistossa käyminen, vaikka metsäily on varmasti sekä isäntäväen, että koirien mielestä mielekkäämpää!

Rikulla alkaa olla turvapaikat vähissä, kun Redi alkaa päästä joka paikkaan. Viimeisin valloitus on ollut sänky. Sohva on vähän matalampi ja siitä ei ole enää vähään aikaan ollut Rikulle turvaksi. Jonain päivänä, kun Sami oli tullut töistä, molemmat olivat odotelleet kiltisti sohvapöydällä! Ei voinut puhelimen päässä sadan kilometrin matkan takana muuta kuin nauraa! Onneksi siitä tempauksesta ei ainakaan tullut tapaa!

Nyt, kun kesätyöt on ohi, niin seuraava projekti on ottaa seisotuskuvia tuosta nuoremmasta. Pari kertaa yritettiin ennen mun lähtöä, mutta ei siitä mitään tullut, kun Riku pyöri ympärillä! Eli Riku eristyksiin jonnekin ja Redi käsittelyyn!

Redillä on hampaiden vaihto hurjassa vauhdissa ja etukalusto näyttää villiltä, kun melkein kaikki hampaat puuttuivat kerralla. Yritettiin ottaa kuvia, mutta kohde on vähän hankala... Mutta kuvitelkaa tuollainen vauvakoiran suu ilman etuhampaita! :D

Redi ilmoitettiin sprinkkujen pentukurssille ja Rikulla alkaa taas agility. Kätevästi sattuivat samalle päivälle ja samaan paikkaan peräkkäin. Eli tiistaista tulee molempien harrastuspäivä! Innolla jo odotellaan treenien alkua! Kesä on mennyt todella lomaillessa, joten pientä jännitystäkin on ilmassa...

1.8.06

Metsäretkellä

Nyt on lomat lomailtu, niin ihmisten, kuin koirienkin osalta. Hyvin nuo sopeutuivat mökkielämään, vaikeampaa taisi olla kotiintulo muutaman viikon mökkeilyn jälkeen. Redillä oli alkuun hankalaa, kun piha ja reviiri on "hieman" pienempi, kuin mökillä. Rikun elämä taas taitaa olla todella tylsää, kun ei ole enää poroja kytättävänä. Oli oppinut "mummin ja vaarin" kanssa uuden sanankin, joka on, yllättäen, "poro". Ihmeellistä, kuinka monta kiertoilmausta tuollekin harmaalle sarvipäiselle voi keksiä, ettei koira turhaan hyppisi seinille kesken unien! Ehkä vielä jossain vaiheessa lisää poikien mökkireissusta...

Eilen tuli vihdoin lähdettyä metsään Redinkin kanssa. Oltiin isommalla porukalla ja Redihän otti mallia muista spanieleista ja "irtosi" yllättävän hyvin. Teki jopa yksin pitkiä "hakuja" ja oli muutaman kerran ihan näköyhteyden ulkopuolella ja tuli aikanaan takaisin. Olen tosi tyytyväinen Redin edesottamuksiin metsässä, kun taipparit on tuottaneet tuskaa tuon vanhemman kanssa. Ei meinaa Riku lähteä mihinkään vierestä nyhjäämästä, kun ollaan tositilanteessa taipparimetsässä. Nyt alkusyksystä Outi lähtee kokeilemaan vuorostaan onneaan Rikun kanssa.

Redi painaa tällä hetkellä 8,3 kiloa, vaikka tuntuu, ettei se olisi kasvanut ollenkaan. Sunnuntaina kokeiltiin trimmaamista ekan kerran, aloitettiin korvista (vihdoinkin!). Ei enää kikkaroita ja tursotuksia, vaan vähän aikuismaisempi look! Katsellaan sitten tulevan vikan leirin jälkeen noita tassuja... Pitää kai vaan valita oikea hetki, ainakin korvien putsaaminen on huomattavasti helpompaa kohteen nukkuessa ;)